tiistai 20. toukokuuta 2014

Metristä seepraa

Minä en ole koskaan pukenut lapsiani samanlaisiin vaatteisiin, mutta tälle kesälle halusin tehdä joitain samisteluvaatteita (kuten termi kai kuuluu). Ensimmäisenä vuoroon pääsi Mutturallan Annika Nykäsen suunnittelema ja Selian valmistama Savanni. Hellyyttävät pikku seeprat olivat odottaneet tilausvuoroaan jo pari kuukautta kevään etenemistä odotellessani.

Jostain kumman syystä olin hankkinut savannin seuraksi myös palan seepraraitaa, vaikka eläinkuosit eivät ole milloinkaan olleet lähellä sydäntäni. Ajatuksena oli tehdä tytöille kankaasta legginsit, mutta luovuin lopulta siitä ideasta. Pala kangasta kuitenkin päätyi toiseen mekkoon - sen verran astuin ulos mukavuusalueeltani.

Nuorimmainen sai mekon Blue Orange -kaavalla (OB 1/14).



Keskimmäisen mekon helmaan käytin seeprakuosia. Kaavana Circus Horse (OB 4/13) lyhyillä hihoilla.




Vanhimmalle On the Road -kaavalla (OB 1/13) paita muokattuna lyhythihaiseksi. Tummanruskeat resorit sopivat mielestäni hyvin Savanniin. Metsolan ruskeasta joustofroteesta ompelin Saimien pohjalta polvihousut reisitaskulla paidan kaveriksi.

 



Ensimmäistä kertaa tein vaatteita sarjatyönä, ja se oli kyllä niin tehokasta, että pitänee yrittää suosia vastaavaa uudelleenkin!


 

1 kommentti:

  1. Samanlaiset, mutta niin erilaiset! Ihan mainio setti! Ja "sarjatuotanto" kannattaa, mä teen aina niin, että on monta vaatetta yhtä aikaa kesken, jotka voi ommella samalla langanvärillä. SIt ei mee niin lujaa hermo peitetikkikoneen langanvaihtoihin, kun voi ommella usean vaatteen eri vaiheet samalla!

    VastaaPoista